|
Poliitikkojen
motiivit Poliitikkojen motiivit pakkoruotsia puolustavan kannan
ottamiseen on se tärkein kysymys pakkoruotsin ymmärtämiseksi. Tässä joitakin
omia näkemyksiäni siitä miksi politiikassa pakkoruotsittaminen vain jatkuu ja
jatkuu. 1. Tietämättömyys ja
ymmärtämättömyys Luullaan että perustuslaki määrää pakkoruotsin. Näinhän ei
ole. Perustuslain 17 § määrittelee vain arvot ja tavoitteet,ei keinoja. Lait
ja asetukset määrittelevät kuinka perustuslain tavoitteet käytännössä
saavutetaan ja miten 17 § tulkitaan. Pakkoruotsi ja virkaruotsi ovat lakeja,
eivät pykäliä perustuslaissa. Koska paperilehdet ja muu media ei kommentoi
kielipolitiikkaa, luulee poliitikko että tavallinen Suomalainen on
tyytyväinen Status Quo’on. Ei ymmärretä mitä ollaan tekemässä, ollaan
komiteoiden ja neuvonantajien lieassa. Kansan huuto ei kantaudu lasitorniin
asti, välissä on liian monta sinikeltaista palomuuria lajittelemassa
viestejä. Internet on ainoa media jossa tätä asiaa käsitellään laajasti ja
päivittäin, mutta poliitikoille sen arvo on nolla, Wallinin sanoin
“avohoitopotilainen höpinöitä”. Ei tiedetä kuinka suuria ongelmia ruotsin pakollisuus tuo
kouluissa erityisesti tänä monikulttuuriuden aikana. Ei ymmärretä sitä että
ruotsia osaamattomalle on voimassa virkakielto, tämä kielisäännös ohjaa myös
suuren osan potentiaalista virkamies- ja palvelutyövoimaa muille aloille ja
jopa keskeyttämään koulun (erityisesti pojat). Ei ymmärretä että ylitsevuotava suvaitsevaisuus 5% kohtaan
voi olla samalla suvaitsemattomuutta 95% kohtaan. Ei ymmärretä että
posiitiivinen syrjintä on tarkoitettu vähemmistöille joilla ei ole
mahdollisuutta pitää huolta itse itsestään. --- Mitä tälle voi tehdä? Kuinka käydä tietämättömyyttä ja
ymmärtämättömyyttä vastaan? Tiedon jakaminen poliitkoille ja sen ymmärtämisen
vaatiminen. Erityisesti akateemisten toimenhaltijoiden, opettajien ja
virkamiesten pitää kertoa kokemuksistaan ja näkemyksistään. Koululaisten on
kirjoitettava kokemuksistaan ja toiveistaan. Helppo tapa on sähköposti
eduskuntaan ja hallitukselle. Kaikki vastaukset ja vastaamatta jättämiset on
dokumentoitava sekä julkistettava ja tästä on kerrottava vastaanottajalle. Poliitikkoja pitää vaatia kertomaan faktoja
kielipolitiikasta, analysoimaan perustuslakia ja kertomaan perusteluja
kannoilleen. On vaadittava näkökulmaa suomenkielisen kansalaisen oikeuksien
toteutumisesta. Poliitkoille pitää tehdä selväksi että internet on antanut
ihmisille mahdollisuuden tuoda esiin näkemyksiään, ja ne näkemykset ovat
totisinta totta. Ihmiset jotka siellä kirjoittavat ovat Suomalaisia kaikista
yhteiskuntaluokista ja ammateista, ympäri Suomen maata. 2. Ympäristön paine,
sosiaaliset piirit Jos vaimo tai käly on suomenruotsalainen, on paha mennä
sanomaan julkisesti mitään ruotsin kieleen liittyvää. Kehua tietenkin saa.
Ihmisen motiivit ovat pohjimmiltaan hyvin yksinkertaiset: jos vaimo on
Rakennekynsiklubissa ei mies tee julkista aloitetta klubin lopettamiseksi tai
sen toimintatavan muuttamiseksi vaikka tekisi kuinka mieli. Vaimon lisäksi suomenruotsalaiset ystävät, alaiset,
työtoverit, pomot ja puolueen alajaostot ovat näkymätön köysi kaulassa kun
kysytään pitääkö ruotsin kieltä edistää tai palveluja säätää. Mitä jos
naapurini Göran saa kuulla että vaadin pakkoruotsin poistoa? Entä mitä jos
menee Eiran päiväkotipaikka ohi suun? Mitä pojan tyttöystävä sanoo? Mitä
Länsi-Suomen alajaoston ruotsinkielinen sivutoimisto sanoo? Todellisuudessahan kyseessä on itse itsensä kahlitseminen
luullen että oman mielipiteen rehellinen ilmaisu tuo harmia elämään ja pöllön
leiman. Tosiasiassa ihmiset mukautuvat ja osaavat puhua asioista kuten HBL:n
Sampo Terhon haastattelu http://www.hbl.fi/text/inrikes/2009/11/27/d40369.php
todistaa. Kansanedustajien keskus on Helsingissä, ja ruotsinkielisiä
parveilee ympärillä, asunto vuokrataan Westendistä, Eirasta tai Töölöstä.
Hallinnossa on ruotsinkielisiä virkamiehinä todella paljon, johtuen
virkakielipakosta. Siksi kansanedustaja ei ymmärrä että kaksikielisyys ei ole
arkipäivää enää kun ajaa 30-2000 km kaupungista ulos. --- Mitä tälle voi tehdä? Ympäristön painetta helpottamaan: On otettava kielilaki puheeksi työpaikalla, kouluissa,
työpaikoilla, virastoissa ja kotona. Mitä useampi siitä puhuu sitä helpompi
siitä on puhua. Tulette yllättymään kuinka moni on tietoinen pakkoruotsista
ja haluaa sen pois. On painotettava että kysymys ei ole suomenruotsalaisen
kulttuurin vastustamisesta, vaan pakottamisen kulttuurin ja joustamattoman
kielipolitiikan vastustamisesta. Kielilain järkeistäminen ja kielivapaus ei
ketään vastaan. Jos sukulaisuussuhteet ja kaverisuhteet ovat kiinni siitä
millainen mielipide on kieltenopetukseen, ei tuolla suhteella ole paljoakaan
pohjaa. Koko kansaa koskevat asian hoitaminen ei voi olla siitä kiinni että
poliitikon kotipiiri tai ruotsinenemmistöinen purjehdusseura katsoo eriäviä
mielipiteitä karsaasti. On vaadittava päättäjiltä objektiivisuutta ja
medialta päättäjien jääviyden tutkimista. On avattava ilmainen moderoitu foorumi kielipolitiikalle. Muutoksen on lähdettävä sisämaasta ja pohjoisesta, sieltä
missä ei ole kaksikielisyyttä edes nimeksi ja missä ruotsin kieltä ei ole
kuin paperilla. 3. Populismi,
sosiaalisen statuksen hakeminen Luullaan että ruotsinkielisten kanssa kaveeraaminen on
eliittiin kuulumista ja silloin saa osan heidän sädekehästään. Suomenkielinen
taas on harmaata massaa jonka puolen pitäminen ei tuo lisäarvoa poliitikon
persoonaan. Luullaan että on kultivoitunut ja sivistynyt kun mainitsee joka
välissä kuinka tärkeää ruotsinkielisyys ja historia Ruotsin kanssa on
(kertoohan RKP koko ajan kuinka Suomen sivistys on ruotsinkielen ansiota).
Ollaan seitsemännessä taivaassa kun FST tai HBL haluaa haastatella.
Turhamaisuutta ja heikkoa itsetuntoa? Niin kai sitten. --- Mitä tälle voi tehdä? Ihmisen turhamaisuuteen ei voi paljoakaan vaikuttaa.
Voimme ainoastaan julkistaa sinnikkäästi poliitikon turhamaiset kytkökset ja
toimet RKP:n vasallina, ja sen että hännystelyn arvo hänelle näyttää olevan
suurempi hänen oman maakuntansa ja äänestäjiensä tahdon arvo. 4. Ei
kyseenalaisteta, ei nähdä ongelmana Poliitikko ei saa lähes mitään postia koskien
pakkoruotsia. Häneltä ei kysytä pakkoruotsista kuin ehkä kerran vuodessa, ja
useimmiten kysyjä ei ole äänestyikäinen. Äänestäjät eivät toreilla vaalien aikaan kysy kantaa
pakkoruotsiin. Mediassa ei puhuta pakkoruotsista (ollaan ainoastaan
huolissaan ruotsinkielisten asemasta ja suomalaisten huonosta toisen
kotimaisen taidosta). Pakkoruotsi ei ole koskaan vaaliteema, miksi poliitikko
käyttäisi aikaa siihen. RKP tekee mitä tahansa toisen puolueen eteen kunhan
ruotsin asemaan ei kosketa, siis “what’s not to like”, hallitukseen vain. Hänen näkökulmastaan pakkoruotsi ei ole siis mikään
ongelma joka pitäisi kyseenalaistaa. http://www.hbl.fi/text/inrikes/2009/11/25/d40283.php
todistaa kuinka useimmat puolueet vain liukkaasti myötäilevät RKP:n mantroja,
eli oman puolueen kieliasioiden päätösvalta on käytännössä siirretty RKP:lle. --- Mitä tälle voi tehdä? Jotta poliitikko kiinnostuu pakkoruotsikysymyksestä ja
kielilaista on nämä asiat saatava näkymään julkisuudessa. Medialla on
avainasema. Koululaisilla on paljon valtaa ja rauhanomaisia keinoja tuoda
Suomen kielipolitiikan järjettömyys esille: passiivinen vastarinta,
mielenilmaukset vapaan kielivalinnan puolesta ja kielilain kyseenalaistaminen
on jotain mitä media ei voi pitemmän päälle jättää huomiotta. Opiskelijalehdet ja -nettisivut ovat tehokas media kun
halutaan jakaa tietoa ja järjestää tapahtumia. Tekstiviestit ja sähköpostit
ovat halpoja ja helppoja tiedotusvälineinä. Opiskelijat saivat aikaan sen, että
ylioppilaskirjoituksissä ei ole enää pakko kirjoittaa ruotsia. Mikseivät he
saisi aikaan enemmänkin! Kyseenalaistakaa lisää! Äänten eteen tehdään mitä tahansa kun vaalit ovat ovella.
Siksi kielipolitiikka pitää nostaa vaaliteemaksi ja äänten antamisen eli
poliittisen uran jatkumisen kynnyskysymykseksi. Yle A-tuubi keskustelupalstalta 1.12.2009 Pitäisikö kaksikielisyydestä päästä vihdoinkin
irti? Kirjoittanut: Valveutunut 11.12.2009 |