|
Arvoisa
kansanedustaja Osoitan tämän kirjelmän kansanedustajille,
mutta lähetän sen tiedoksi myös presidenteille Tarja Halonen ja Martti
Ahtisaari sekä ministereille, jotka eivät ole eduskuntamme jäseniä. Yliopistokiintiöt Opetusministeri
Henna Virkkunen on antanut viime aikoina toimialaansa kuuluvista asioista
omituisia ja suorastaan asiantuntemattomuutta osoittavia lausuntoja. Viimeksi Ylen Aamutv:ssä 2.9. 2010
opetusministeri Henna Virkkunen sanoi näin:
Ruotsinkielisistä suurempi osuus on onnistunut saamaan opiskelupaikan
(yliopistoihin) kuin suomenkielisistä. Ei meillä niin tavattoman paljon ole
ruotsinkielistä (yliopisto)koulutusta, mutta tätä hakijapainetta siellä ei
samalla tavalla ole kuin suomenkielisellä puolella. Jos
opetusministerimme on näin huonosti perillä asioista, niin miten sitten
yksittäinen kansanedustaja voi tuntea yliopistokoulutuksen taustat. Sen
vuoksi esitän rautalangasta väännettynä, mitä ruotsinkielisten
yliopistokiintiöetuisuuksilla tarkoitetaan. Asian nopeaan hahmottamiseen
riittää aluksi vain kaksi tausta-aineistoa; toisaalta Opetushallituksen
Wera-raportointipalvelun julkaisu ”Koulutuksen
määrälliset indikaattorit vuodelta 2006” sekä Tilastokeskuksen väestötietokannat erityisesti ruotsinkielisten
nuorten ikäluokkasarjoista. Erityisesti raportin taulukko 8.18 sivulta 146 on keskeinen. Ruotsinkielisten nuorten keskimääräisestä ikäluokasta (noin 3200 nuorta) 50-51 % eli joka toinen (noin 1600) saa opiskella yliopistossa ja suorittaa yliopistollisen loppututkinnon. Suomenkielisistä vastaava osuus on 2000-luvulla ollut vain joka kolmannes. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että jok’ikinen vuosi 400-500 äidinkieleltään ruotsinkielistä saa opiskella yliopistossa yli suomenkielisten suhteellisen osuuden. Syynä on Suomen läpeensä mätä koulutuspolitiikka. Tärkeimmät syyt ruotsinkielisten
yliedustukseen yliopisto-opiskelijoiden määrässä (ja joita
opetusministeri Henna Virkkunen ei kyennyt analysoimaan tv-haastattelussa
2.9.) ovat: a) Ruotsinkieliset yliopistot eli Åbo Akademi (noin 7000 opiskelijaa) ja Svenska Handelshögskolan (noin 2300 opiskelijaa) ovat täysin ylimitoitettuja. b) Kuuden kaksikielisen yliopiston kiintiöpaikat ruotsin
kielelle (ruotsinkielisille). Erityisesti
mainitut kaksi täysin ylisuurta ruotsinkielistä yliopistoa muodostavat todellisen
piilokiintiöjärjestelmän, joka takaa ruotsinkielisille järjettömän suuren
etuisuuden suomenkielisten kustannuksella. Muissa maissa kieleen perustuvat
kiintiöpaikat on poistettu. Näin tehtiin Ruotsissakin, koska kiintiöpaikkojen
katsottiin sortavan kielienemmistöä. Täytyy ihmetellä, miten opetusalan johtavat
viranomaiset ja maamme opetusministerit eivät ole valistaneet
kansanedustajiamme ja muita päättäjiämme tästä ruotsinkielisten
etujärjestelmästä, joka loukkaa pahoin suomenkielisen enemmistön oikeuksia. Jatkossakaan ei ole luvassa muutosta
epäkohtaan. Nimittäin Opetusministeriön suunnitelmassa ”Yliopistojen aloituspaikkamäärät vuodelle
2012” on ruotsin kielelle (ruotsinkielisille) varattu 6,7 %:n osuus
yliopistopaikoista, vaikka ruotsinkielisiä nuoria (noin 3200) on vain 4,9-5,0 %:n osuus
koko maan nuorten ikäryhmästä. Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja
hallinnon aloilla ruotsinkielisten osuus olisi yliopistopaikoista 9,2 % eli
lähes kaksinkertainen ruotsinkielisten määrään nähden. Koulutuspaikkatavoitteet
tulee tehdä todellisen koulutustarpeen mukaan. Paras ja oikeudenmukaisin tapa
olisi lakkauttaa kaikki ruotsinkieliset yliopistopaikat muiden maiden
noudattaman enemmistökielikäytännön mukaisesti. Myös yliopistojen varainhankintauudistus on täysi susi jo syntyessään. Yliopistojen tehtävä ei ole kerätä varoja voidakseen toimia. Tästä on saatu ja saadaan pahoja esimerkkejä. Toisaalta äskettäin Svenska Handelshögskolan on saanut 2,5 milj. euroa ruotsalaisen H&M:n omistajataholta. Valtio antaa silloin 2,5-kertaisen pääoman varainkeräystavoitteen saavuttamisesta. Rahanko tässäkin pitää ratkaista, ketkä menestyvät ja ketkä eivät? Rkp:n
lobbaushankkeet Kuluneen kevään ja kesän aikana
kansalaisten kärsivällisyyttä ja sietokykyä on kielikysymyksessä koeteltu
pahoin. Ensin Opetusministeriön tuntijakotyöryhmä esitti pakkoruotsin
aikaistamisesta jo ala-asteelle vastoin kansalaisten enemmistön tahtoa.
Sitten kokoomuksen puoluejohto käveli yli puoluekokouksensa päätöksen pakkoruotsiasiassa. Lisänä tulevat opetusministerimme viimeaikaiset lausunnot
ruotsin kurssien lisäämisestä kouluissa muka ratkaisuna yo-kirjoitusten
hiipuvaan mielenkiintoon kirjoittaa ruotsi. Kuin pisteenä iin päälle on Magman näyttävä lobbausilmoitus (Ylen
aamu-uutiset 2.9.) omien etuisuuksiensa puolustamiseksi ja pakkoruotsituksen
jatkamiseksi vastoin yleistä etua ja oikeudenmukaisuutta. Ylen Amutv:ssä 2.9. kuulimme Folktingetin
ohjelmajohtaja Markus Österlundin sanomana sanatarkasti tällaista: ”Mulla on oma esimerkki, mun isä on
kotoisin Tammisaaresta, eikä hän puhu sanaakaan suomea. Viimeksi kun hän kävi
lääkärissä, hänen oli pakko ottaa tulkki mukaan”. Tämä on kovin
ylimielistä puhetta Suomessa asuvalta henkilöltä. Ruotsinkielisen
johtoasemassa olevan henkilön mukaan Suomessa ei tarvitse osata suomea; sen
sijaan suomenkielisen on kyettävä palvelemaan maan pääkieltä osaamatonta.
Ratkaisu asiaan olisi lisätä suomen
kielen opetusta ruotsinkielisille, jotta nämä pystyisivät tulemaan toimeen
Suomessa. Näin on 5 %:n suomenkielisen vähemmistönkin tultava toimeen ruotsin
kielellä Ahvenanmaalla ja Ruotsissa. Magma on valjastanut suursäätiönsä päättäjien ja virkamiesten valistamiseen. Vasabladet esitteli lehdessään 3.9.2010 rkp:n ohjelman neljine strategiayksiköineen. Svenska nu-verkosto (Paavo Lipponen) vaikuttaa opettajiin ja oppilaisiin, Kaksikielisyyden puolesta-yksikkö (Matti Vuoria) yrittää vaikuttaa elinkeinoelämään, Folktingetin ryhmän (Martti Ahtisaari) tavoite on vaikuttaa seuraavaan hallitusohjelmaan sekä neljäs ryhmä eli Magma-akatemia (Risto Penttilä) yrittää vaikuttaa päättäjiin, virkamiehiin ja muihin yhteiskunnan keskeisiin tahoihin. Näin suuren koneiston valjastaminen rahakkaine säätiöineen
pakkoruotsin ja ruotsinkielisten etuisuuksien säilyttämiseksi vaikuttaa hyvin
kyseenalaiselta toiminnalta. On suorastaan outoa, ellei tällaista toimintaa
ja kaikkea siihen liittyvää tutkita tarkemmin. Enemmistöä vastaan suunnatussa
toiminnassa haiskahtaa jo palaneen käry. Vai onko tällainen toiminta
päättäjien hiljaisesti hyväksymää
toimintaa, vaikka se kaikin keinoin yrittää vaimentaa suomenkielisen väestön äänen
oikeuksiensa vaatimisessa. Joka tapauksessa näyttää vahvasti siltä, että
suomenkielisten etuja ei aja mikään taho. Suomenkielisten asioiden hoito on
jätetty kansalaisten omaksi tehtäväksi. Edessä näyttää olevan kielisota. Siinä tulisivat olemaan
vastakkain kansalaiset sekä toisella puolella rkp:n masinoivat neljä
lobbausryhmää taustatukenaan rahakkaat
ruotsinkieliset säätiöt ja rahan edessä taipuneet poliitikot. Kuitenkin kansalaisten
yhdistynyt voima on maailmalla ennenkin kaatanut erilaisia ismejä, miksei
myös pakkoruotsismin ja kaiken siihen liittyvän mädännäisyyden. Mikkelissä 4.9.2010 Leo Havukainen MUUT
JULKAISUT Miten Suomella on varaa ruotsinkielisten
erityiskohteluun? Helsingin Sanomat 28.8.2010 Helsingin Sanomat julkaisi
vastikään 10-osaisen ”Me puhumme ruotsia”-sarjan. Kirjoittajista kahdeksan
oli ruotsinkielisiä ja kaksi suomenkielisiä. Ruotsinkieliset käsittelivät mm.
historiaa, ruotsalaisuutta, kuntauudistuksia, vähemmistökielten asemaa ja
ruotsia siltana Pohjoismaihin. Kirjoitukset jättivät
perin tunkkaisen jälkimaun. Niissä toisteltiin samaa vanhaa liturgiaa ruotsin
tärkeydestä suomenkielisille. Mikäli sarjan tavoite oli
”pehmentää” suomenkieliset suopeiksi hallituksen ”tulevalle päätökselle”
aikaistaa pakkoruotsi jo ala-asteen 6. luokalle, oli vaikutus täysin
päinvastainen. EU:n suositusten mukaan alle 20 prosentin kielivähemmistöt eivät voi
edellyttää samanlaisia oikeuksia kielienemmistön kanssa. Ahvenanmaa ja Ruotsi
ovat esimerkkejä siitä, miten kieliasiat tulisi Suomessakin ratkaista.
Kuitenkin esimerkiksi kulttuuri- ja urheiluministeri Wallin, opetusministeri
Henna Virkkunen ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen ajavat pakkoruotsia
aikaistettuna ja pakollisena välittämättä suosituksista tai kansalaisten
vaatimuksista. Taloushistorian
emeritusprofessori Erkki Pihkala kirjoitti (HS Vieraskynä 7.8.) tulo- ja
varallisuuserojen taustoista ja syistä suomen- ja ruotsinkielisten välillä.
Tuon kirjoituksen jatkeeksi haluaisin herättää kysymyksiä ruotsinkielisten
taloudellisista etuisuuksista 2010-luvulla. Samaa aihetta käsittelee tuorein
Suomen Kuvalehti. Miten voi olla sallittavissa, että ruotsinkielisistä nuorista saa suorittaa
yliopistotutkinnon puolet ikäryhmästä? (opetushallituksen julkaisu Koulutuksen määrälliset indikaattorit
vuodelta 2006, s. 146). Yliopistokiintiöillä on
pidetty keinotekoisesti ruotsinkielisten koulutustaso muun väestön tasoa
korkeammalla. Tämä ja virkamiesruotsin kohtuuton painottaminen merkitsevät
samalla ruotsinkielisille yliedustusta korkeimmissa hallintotehtävissä ja
yritysjohdossa. Koulutus- ja työpaikkaedut johtavat
puolestaan parempiin ansioihin, elinolosuhteisiin ja luovat edellytykset jopa
parempaan terveyteen. Toiseksi, tiede-, taide-
ja kulttuuriavustukset ovat euromääräisesti likimain samansuuruisia 5
prosentin vähemmistölle ja 92 prosentin enemmistölle. Svenska Kulturfonden
jakaa ruotsinkielisille 90 prosenttia
tukimäärärahoista ja loput suomenkielisille (HS 9.8.2008). Suomenkieliset
yksityiset säätiöt jakavat tasapuolisesti apurahoja kielestä riippumatta. Valtion apurahoista
(Opetusministeriön) jaetaan vuosittain 8 prosenttia ruotsinkielisille
hakijoille (HS 9.8.2008). Miksi juuri kahdeksan prosenttia? Kolmanneksi, opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa
vuosittain valtakunnalliset liikuntajärjestöjen tuet. Finlands Svenska Idrott
on tänä vuonna 10. suurin tuen saaja; (lähes yhtä suuri kuin Jääkiekkoliitto
tai Hiihtoliitto ja) suurempi kuin Kuntoliikuntaliitto. (tiedot löytyvät
ministeriön nettisivuilta). Miten kieli voi tässäkin asiassa olla niin
merkittävä tekijä? Ahvenanmaa
sai vuonna 2008 maakunnista suhteellisesti selvästi eniten valtion varoja.
Valtion menot ahvenanmaalaista kohden olivat 13225 euroa, kun koko maassa
asukasta kohden keskimäärin 6997 euroa (HS 14.4.2010). Ahvenanmaalla lapsilisät
ovat Manner-Suomessa maksettuja lapsilisiä reilusti suurempia. Ahvenanmaalla
ensimmäisestä lapsesta maksetaan 110 euroa ja Manner-Suomessa 100 euroa ja
toisesta lapsesta 143 euroa ja vastaavasti 110,50 euroa (Kela.fi). Nämä Ahvenanmaata koskevat
seikat eivät ole yhdentekeviä suomenkielisille, koska valtio tukee maakuntaa
vaatimatta vastineeksi suomenkieliselle väestölle kunnallisia palveluita
suomeksi. Lopuksi, Ylen ruotsinkielinen ohjelmatuotanto vie
Ylen yli 400 miljoonan euron kokonaisbudjetista noin 70 miljoonaa euroa eli
17 prosenttia. Väestöosuutta vastaava menoerä saisi olla vain noin 20
miljoonaa euroa. Kaksikielisyys maksaa.
Mutta kuinka paljon, sitä ei tiedä kukaan. Eduskunta lupasi selvittää
kaksikielisyyden kustannukset kielilain valmistelun yhteydessä, mutta työ jäi
kesken. Tärkeä ja hyvin keskeinen
kysymys kansanedustajillemme kuuluu: Miten Suomella voi olla varaa ruotsinkielisten erityiskohteluun? Leo Havukainen Mikkeli Avoin kirje kansanedustajille Arvoisa kansanedustaja I PERUSOPETUKSEN
UUDET TAVOITTEET Opetushallituksen työryhmä valmistelee parhaillaan perusopetuksen uusia tavoitteita ja uutta
tuntijakoa. Työryhmä on halunnut käynnistää ”avoimen”
kansalaiskeskustelun antamalla yleisölle
mahdollisuuden esittää asiasta kantansa. Kuitenkin mielipiteitä on
sensuroitu rajusti. Kaikki nimimerkeillä ja osa omalla nimellä kirjoittaneiden
teksteistä on poistettu. Kansalaisten mielipiteiden väheksyntä herättää
vastenmielisyyttä ja paljon kysymyksiä. Ihmetystä herättää myös, miksi työryhmän puheenjohtajana
voi toimia svenska nu-verkostoon
kuuluva henkilö. Ala-arvoista on myös se, työryhmän puheenjohtaja on jo ennakkoon
antanut lausunnon, että ruotsin kielen asemaan kouluopetuksessa ei puututa. Svenska nu-järjestön avoimena
tavoitteena on lujittaa ruotsin kielen asemaa yhteiskunnassa ja erityisesti
koululaitoksessa. Miten eduskunta voi hyväksyä myöskin sen, että svenska nu-verkoston rahoittajina ovat
mm. Ruotsin ja Suomen valtiot? Mikäli työryhmä ja erityisesti päättäjät (hallitus) voivat
vielä uuteen perusopetuksen tuntijakoon hyväksyä ruotsin kielen pakollisena
oppiaineena, tulee pakkoruotsikysymyksestä koululaitosta repivä ja
kansakuntaa kahtia jakava rasite. II RUOTSINKIELISEN
VÄHEMMISTÖN SUOSIMINEN Arvoisa kansanedustaja, miten voitte hyväksyä seuraavanlaisen listan ruotsinkielisen
vähemmistökansanosan suosimisesta suomenkielisen enemmistön kustannuksella
2010-luvun Suomessa: 1. - Ruotsinkielisellä vähemmistöllä on kaikki omat ruotsinkieliset laitoksensa;
päiväkodit, koulut, yliopistot, vanhainkodit sekä osittain jopa
terveysasemansa. Kuitenkaan Ahvenanmaalla suomenkielisten - tämän maan
kansalaisten - ei sallita perustaa omia suomenkielisiä päiväkotejaan,
koulujaan, vanhainkotejaan eivätkä he saa terveyspalveluja omalla
äidinkielellään. Sama tilanne on
Ruotsissa kielivähemmistönä asuvalla suomenkielisellä väestöllä.
Ahvenanmaalla ja Ruotsissa kielivähemmistöön kuuluvat suomenkieliset
omaksuvat enemmistön kielen eli ruotsin eivätkä saa erityiskohtelua tai
omakielistä palvelua. 2. - Tie- ja
katukylttimerkinnät ovat kaksikielisissä kunnissa kahdella kielellä
(lukuun ottamatta Ahvenanmaata, jossa ne ovat vain ruotsiksi). Muissa
eurooppalaisissa maissa on ajateltu taloudellisuutta, sillä merkinnät ovat
vain maan pääkielen tai ainakin alueen enemmistökielen mukaan vain yhdellä
kielellä. 3. - Suomessa on pienen kielivähemmistön vuoksi luotu rinnakkainen ja kallis
kaksinkertainen hallinto; vain vankeinhoito on täysin suomenkielistä. 4 - Tiede-, taide-
ja kulttuuriavustukset ovat euromääräisesti likimain samansuuruisia 5 %:n
ruotsinkieliselle vähemmistölle ja 92 %:n suomenkieliselle enemmistölle.
Ruotsinkieliset säätiöt jakavat omilleen (ruotsinkielisille) 90 % kaikista
tukimäärärahoista ja loput 10 % menee niille suomenkielisille, jotka toimivat
ruotsinkielisessä ”ympäristössä”. Sen sijaan suomenkieliset yksityiset
säätiöt jakavat tasapuolisesti apurahoja kielestä riippumatta. Julkisista
varoista eli opetusministeriön myöntämistä apurahoista jaetaan vuosittain 8 %
ruotsinkielisille hakijoille. Miksiköhän juuri 8 %? 5. – Opetusministeriö jakaa vuosittain valtakunnalliset liikuntajärjestöjen tuet. Finlands svenska idrott on 10.
suurin yksittäinen tuen saaja; lähes yhtä suuri kuin esimerkiksi Jääkiekkoliitto tai Hiihtoliitto ja suurempi kuin Kuntoliikuntaliitto. Miten kieli voi
tässäkin asiassa olla niin merkittävä tekijä? 6. – Ahvenanmaa
on valtion tuen nettosaaja, vaikka maakunta ei kunnioita lainkaan
suomenkielisten oikeuksia. Ahvenanmaan suomenkielisiä kohtaan harjoittamasta
kielirasismista Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on langettanut Suomen
valtiolle kahdesti sakot. 7. - Ahvenanmaalla lapsilisät
ovat Manner-Suomessa maksettuja lapsilisiä reilusti korkeampia. Ahvenanmaalla
1. lapsesta maksetaan 110 € ja Manner-Suomessa 100 €. Vastaavasti 2. lapsesta
maksetaan 143 € ja 110,50€, 3. lapsesta 185 € ja 145 € sekä 4. lapsesta 214 €
ja 161, 50 €. Asia ei ole yhdentekevä suomenkielisille, koska Suomen valtio
tukee Ahvenanmaata taloudellisesti vaatimatta vastineeksi suomenkieliselle
väestölle kunnallisia palveluita suomeksi. 8. - Kaikki mahdolliset asiapaperit käännetään ruotsiksi. Lisäksi Folktingetille on annettu käännösmonopoli ilman kilpailua ja
kustannuskontrollia. 9. - Kaikkien
ruotsinkielisten ei tarvitse Suomessa opiskella pakolla suomea, mutta
kaikkien suomenkielisten on opiskeltava pakolla ruotsia peruskoulusta
yliopistoon. Kielienemmistöä sortava kielipoliittinen järjestelmä on
poikkeuksellinen, jolle ei löydy vertaistaan eurooppalaisten
sivistysvaltioiden joukosta. Oikea ja järkevä tapa on tehostaa
ruotsinkielisten suomen kielen opiskelua. Suomessa häntä heiluttaa kissaa.
Häntä on ruotsin kieli ja kissa suomenkielinen enemmistö. 10. - Virkamiesruotsin
vaatimus on kohtuuton paitsi maahanmuuttajille, niin nimenomaan
suomenkielisille, koska ruotsinkielisten palveluiden turvaaminen ei ole
yksityisen kansalaisen tehtävä. Virkamiesruotsin vaatimus ei saa estää ammatillisesti
pätevää henkilöä hakeutumasta julkiseen virkaan tai tehtävään. 11. – Ruotsin
kielen liioiteltu merkitys on johtanut ruotsinkielisten ylikorostuneeseen
asemaan mediassa. Yksi näkyvimmistä mediatahoista on Yle, jossa on aivan liian suuri osa ruotsinkielisiä toimittajia
suomenkielisellä puolella. 12. – Ylen
ruotsinkielinen ohjelmatuotanto vie Ylen
runsaan 400 milj. euron kokonaisbudjetista noin 70 milj. euroa eli 16,8 %.
Väestöosuutta vastaava menoerä saisi olla vain noin 20 milj. euroa. Siten
ruotsinkielistä puolta tuetaan vuodessa 50 milj. eurolla suomenkielisten
kustannuksella. 13. – Suomen
koulutusjärjestelmä kielikiintiöineen on täysin epäoikeudenmukainen ja
poikkeus kaikkialla muualla maailmalla vallitsevista järjestelmistä. Joka
toiselle ruotsinkieliselle nuorelle on suotu mahdollisuus suorittaa
yliopistotutkinto. Syynä ovat vuosikymmenestä toiseen täysin ylisuurina
pidetyt ruotsin kieleen perustuvat aloituspaikkamäärät erityisesti
ruotsinkielisissä yliopistoissa, mutta osittain myös ruotsin kieleen
perustuvat kiintiöpaikat kaksikielisissä yliopistoissa. Vielä 2000-luvullakin
joka ikinen vuosi 500 suomenkielistä on menettänyt opiskelupaikkansa
ruotsinkielisille kiintiöekonomeille, kiintiöjuristeille ja
kiintiömaistereille. Ruotsinkielisten yliopisto-opiskelijoiden osuus on 40 %
liian suuri suomenkielisten yliopisto-opiskelijoiden osuuteen suhteutettuna.
Vastaavasti ammatilliseen peruskoulutukseen hakeutuu riittämätön määrä
ruotsinkielisiä opiskelijoita, jolloin ruotsinkielisten palveluiden
tuottaminen jää liiaksi suomenkielisten tehtäväksi. 14. – Opetusministeriön
suunnitelma yliopistojen aloituspaikkamääriksi vuodelle 2012 syrjii
edelleen pahoin suomenkielisiä ja suosii ruotsinkielistä vähemmistöä.
Ruotsinkielisille on varattu 6,7 %:n osuus yliopistopaikoista, vaikka
ruotsinkielisten osuus maan 20-24-vuotiaista nuorista oli vain 4,8 % (TK:n
tieto vuodelta 2006). Ruotsinkielisten osuuden yliopisto-opiskelijoiden
määristä sallitaan edelleen olevan 40 % yli ruotsinkielisten laskennallista osuutta.
Räikein vääryys on yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon alan 9,2
%:n ruotsinkielinen osuus. 15. – Eduskunnan
oikeusasiamiehelle on tehty kantelu suomenkielisen enemmistön
syrjimisestä ja ruotsinkielisen vähemmistön suosimisesta Suomen
koulutusjärjestelmässä ja erityisesti yliopistokoulutuksessa.
Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt
vastasi näin: ”Asiassa ei ole aihetta epäillä oikeusasiamiehen toimivaltaan
kuuluvan tahon lainvastaista menettelyä tai velvollisuuden laiminlyöntiä.
Siitä syystä asiaanne ei ryhdytä tutkimaan enempää." On syytä kysyä,
onko eduskunnan oikeusasiamiesjärjestelmä tehtäviensä tasalla. 16. – Yliopisto- ja korkeakoulukiintiöillä on pidetty keinotekoisesti ruotsinkielisen
väestönosan koulutustaso muun väestön tasoa korkeammalla. Koulutusetu ja
virkamiesruotsin kohtuuton painottaminen merkitsevät samalla ruotsinkielisille yliedustusta
korkeimmissa hallintotehtävissä ja yritysjohdossa. Koulutus- ja
työpaikkaedut johtavat puolestaan parempiin ansioihin, elinolosuhteisiin ja
luovat edellytykset jopa parempaan terveyteen. 17. – Ruotsinkielisille on säännöllisesti varattu väestöosuuttaan suurempi osuus jäseniä
erityisesti kielikysymyksiä sivuaviin komiteoihin ja työryhmiin. Räikeä
esimerkki oli viimeisintä kielilakia (2004) valmisteleva työryhmä, jossa
ruotsinkielisillä oli ylisuuri edustus. Käsittämätöntä oli myös se, että
ryhmän neljästä sihteeristä kolme oli ruotsinkielisiä. Myös päätöksenteko
suomenkielisiä koskevissa asioissa on liiaksi uskottu ruotsinkielisille poliitikoille.
Hallituspaikkakin näyttää kielipuolueelle irtoavan automaattisesti
vaalimenestyksestä huolimatta. 18. – Kaksikielisyys
maksaa. Mutta kuinka paljon, sitä ei tiedä kukaan. Eduskunta lupasi
selvittää kaksikielisyyden kustannukset kielilain valmistelun yhteydessä,
mutta työ jäi kesken. Ruotsilla ei edelleenkään ole varaa suomen kielen
opetusta koskeviin parannuksiin Ruotsissa (20.1.2010 Ruotsin
koulutusministeriön valtiosihteeri Östberg). Kyse on näinkin pienestä menoerästä, mutta
rikkaammalla naapurilla ei ole varaa edes tähän. Tärkeä ja hyvin keskeinen
kysymys kansanedustajillemme kuuluu: Miten Suomella voi
olla varaa kaikkeen edellä lueteltuun ruotsinkielisten erityiskohteluun? Suomalaisilla on oikeus vihdoinkin saada tietää
pakkoruotsituksen ja ruotsinkielisten erityiskohtelun todellinen hintalappu. III MUUTOKSEN AIKA
ON NYT Kielikysymystä ei voi enää lakaista maton alle.
Suomenkielisen enemmistön mielipidettä ei voi jatkuvasti polkea
kouluruotsiasiassa. Samoin, jos
ruotsinkielisen vähemmistön epäoikeudenmukainen erityiskohtelu
maassamme jatkuu suomenkielisen enemmistön kustannuksella, tulee se
aiheuttamaan syvän kuilun kansan ja päättäjien välille. Mikkelissä 21.1.2010 Leo Havukainen MUUT
JULKAISUT ELÄVÄN KAKSIKIELISYYDEN RIKKAUS JA
TODELLISUUS Ruotsalainen kansanpuolue käyttää termejä "elävä kaksikielisyys" ja "kaksikielisyyden rikkaus". Edellistä painotetaan silloin, kun 5 %:n ruotsinkielinen vähemmistö vaatii 92 %:n enemmistöltä ruotsinkielistä palvelua virastoissa ja laitoksissa. Jälkimmäistä korostetaan, kun suomenkielisille halutaan perustella ruotsin kielen opiskelun tarpeellisuus. Henrik Lax on 6.12.1995 määritellyt, että ruotsin kieli kuuluu jokaisen suomalaisen yleissivistykseen ja identiteettiin. Entä todellisuus? Ovatko ruotsinkielisen väestönosan puheet ja teot olleet sopusoinnussa myös toisinpäin? - Onko suomen kieli ollut elävää ruotsinkielisille? - Onko suomen kieli ollut rikkautta ja kuulunut ruotsinkielisten yleissivistykseen ja identiteettiin? - Ovatko suomenkieliset saaneet edes käyttää suomen kieltään rajoituksitta? Suomen kielen merkitystä ruotsinkielisille on mahdollista tarkastella empiirisesti eli kokemusperäisesti usean vuosisadan jaksolla Ruotsin vallan ajoista lähtien nykyaikaan asti. Pääpaino on pantava Ruotsalaisen kansanpuolueen, sen edeltäjän Ruotsalaisen puolueen sekä ajassa taaksepäin ruotsalaisten vallanpitäjien, virkamiesten ja ruotsalaisen "sivistyneistön" asenteisiin ja suhtautumiseen suomen kieleen ja suomalaisuuteen. 1. Ruotsin vallan aika a) Suomen kielen
asema yleensä Ruotsin vallan aikana suomen kielellä ei ollut Suomessa virallisen kielen asemaa. Ruotsin kielen käyttö alkoi tulla kirjalliseksi hallintokieleksi 1300-luvun kuluessa. Sitä mukaa kuin ruotsalainen hallinto vakiintui Suomessa 1500-luvusta lähtien ja Ruotsin suurvalta-asema 1600- ja 1700-luvuilla vahvistui, sitä mukaa suomen kielen asema heikkeni ja joutui entistä syrjitympään asemaan. Tilanne suomen kielen kannalta oli erityisen paha 1700-luvun alun Ison vihan aikana ja sen jälkeen. Suomesta hävisi miltei tyystin siihenastinen virkamiehistö ja rauhan tultua heidän tilalleen lähetettiin Ruotsista Suomen oloja tuntemattomat ja suomen kieltä taitamattomat virkamiehet. Oikeuslaitos ja hallintovirkakunta tulivat yhdellä iskulla täysin ruotsinkielisiksi. Turun ja Porin läänin maaherra Justus von Palmenberg teki 1700-luvun alussa ehdotuksen suomen kielen hävittämisestä kansankielenä. Von Palmenberg halusi häätää suomen kielen joihinkin Lapin pitäjiin, joissa sen käyttäminen voitaisiin sallia, mikäli suomen kieli mutkikkuutensa vuoksi lainkaan ansaitsee tulla säästetyksi. Ruotsalaisella virkamiehistöllä eikä Ruotsin kuninkaillakaan ollut pienintäkään kiinnostusta eikä halua antaa alkuperäisen enemmistökansanosan kielelle edes tasavertaista asemaa oman kielensä rinnalle. Suomenkieliset talonpojat esittivät kyllä Ruotsin valtiopäivillä usein pyyntöjä tulkki- ja kääntämispalveluista sekä suomen kielen ottamisesta huomioon valtion virkoja täytettäessä. Käytännön merkitystä näillä pyynnöillä ei juuri ollut. b) Suomen kielen
asema koululaitoksessa Ruotsin vallan aikana silloinen koululaitos syrji pahoin suomenkielisiä. Julkisia (ja valtionapua saavia) kouluja olivat pedagogiot, triviaalikoulut ja Porvoon lukio, joissa koulujen opetuskieli oli ruotsi (ja latina). Julkiset koulut sijaitsivat pääasiassa läntisellä rannikkoseudulla ja koulusivistystä saivat lähinnä vain ruotsinkielisten perheiden lapset (pojat). Vuoden 1724 koulujärjestyksessä kansanopetus jäi (kuten jo aiemminkin) edelleen kirkon tehtäväksi. Seurakunnissa toimi jonkinlaisia kirkon järjestämiä alkeisoppilaitoksia, joissa suomen kielellä sai lähinnä hengellistä opetusta. Kaiken sorron huipuksi vuonna 1640 perustetun Turun akatemian (yliopiston) opetuskieli oli ruotsi. Akatemia koulutti muun muassa seurakuntapapit, opettajat ja siviilivirkamiehet eli käytännössä sen ajan virkavallan. 2. Venäjän vallan aika a) Suomen kielen
asema yleensä Suomen suuriruhtinaskunnassa ruotsi säilyi sekä virka- että hallintokielenä siitäkin huolimatta, että Ruotsi oli valtiona menettänyt määräysvaltansa ja tänne jääneet ruotsinkieliset olivat nyt suomalaisia. Pientä edistystä oli se, että vuonna 1824 papeilta alettiin vaatia todistus suomen kielen taidosta sellaisissa seurakunnissa, joiden väestö koostui suomenkielisistä. Muuten ruotsinkieliset jatkoivat suomenkielisten ja suomen kielen nöyryyttämistä. Suomen kieli oli 1800-luvun puoliväliin asti täydellisesti syrjäytetty valtionhallinnossa. Vuonna 1850 annettiin kieliasetus, jossa kiellettiin muun kuin uskonnollisen ja taloudellisen kirjallisuuden julkaiseminen suomeksi. Lain tarkoituksena oli estää aikakauden eurooppalaisten "vallankumouksellisten ajatusten leviäminen" kansan keskuuteen. Kieliasetus kumottiin 1860. Vuonna 1862 kielikomitea - jonka kaikki 12 jäsentä olivat ruotsinkielisiä - totesi lausunnossaan, että suomen kieli on liian kehittymätön kieli eikä ansaitse nousta sivistyskieleksi muiden sivistyskielten joukkoon. Lisäperuste oli, että suomi ei voi olla hallintokieli, koska virkamiesten kielitaito on tähän liian heikko. Johan Vilhelm Snellmanin vetoomuksesta ja edellä mainitun komitean kannasta poiketen keisari Aleksanteri II antoi vuoden 1863 kieliasetuksen, joka vihdoinkin vuonna 1902 nosti suomen kielen tasavertaiseen asemaan ruotsin rinnalle tuomioistuimissa ja viroissa. Alkuperäisen tavoitteen mukaisesti suomen oli määrä nousta toiseksi viralliseksi kieleksi vuonna 1883, mutta tuolloin senaatin ruotsinkieliset senaattorit ja lakimiehet (erityisesti prokuraattori Robert Montgomery) pystyivät asian vielä torpedoimaan. Suomenkielisten nöyryytyksistä on vielä mainittava erityisesti Axel Olof Freudenthalin rotuteoriat. Niissä hän leimasi suomenkieliset alemmaksi roduksi, minkä vuoksi suomenkielisten ei kuulunut saada tasavertaisia oikeuksia ruotsinkielisten kanssa. Lisäksi Freudenthal katsoi suomen kielen olevan alemmalla kehitysasteella eikä se siksi hänen mukaansa kelvannut hallinnon ja kulttuurin kieleksi. b) Suomen kielen
asema koululaitoksessa Ruotsin vallan aikainen kielellisesti syrjivä koululaitos säilyi pitkälle 1800-luvulle asti. Ratkaiseva oli 11.5.1866 annettu kansakouluasetus. Suomenkielinen perusopetus alkoi vihdoinkin, kun vuonna 1867 perustettiin suomenkielisiä kansakouluja. Vaikka kansakoulun isänä pidetäänkin Uno Cygnaeusta, oli kuitenkin J.V. Snellmanilla suuri merkitys suomenkielisen opetuksen luomisessa. Snellmanin mielestä kouluopetus kuului myös tytöille. Oppikouluoloja uudistettiin vuosina 1843, 1856 ja 1872 koulujärjestyksillä. Ensimmäinen suomenkielinen oppikoulu perustettiin vuonna 1858 Jyväskylään. c) Murrosvaihe Vasta 1900-luvun alkuun mennessä Suomeen oli syntynyt suomenkielinen koulutettu väestöryhmä ja 1910-luvulle tultaessa suomesta oli muodostunut täysivaltainen kulttuurikieli. Suomalainen oma kansallistunto alkoi herätä 1800-luvun puolivälissä. Elias Lönnrotin kokoamat Kalevala ja sen "sisarteos" Kanteletar sekä muun suomenkielisen kansanrunouden ja perinnetiedon keruu sekä Aleksis Kiven Seitsemän veljestä nostivat aiemmin väheksytyn suomen kielen ja kulttuurin arvostusta. Tähän asti ruotsin kieli ja ruotsinkielisten ylimielinen asenne olivat tukahduttaneet ne. Kuitenkin edessä olivat vielä kiivaat kielitaistelut suomen kielen asemasta ja suomenkielisten oikeuksista aina 1930-luvun lopulle asti. 3. Itsenäisyyden aika a) Ruotsin kieli
edelleen ylikorostettu Itsenäisen Suomen ensimmäiseen perustuslakiin oli tavoite kirjata suomi maan ainoaksi viralliseksi kieleksi, mutta svekomaanien onnistui kuitenkin saada ruotsi toiseksi kansalliskieleksi. Urho Kekkonen sanoi myöhemmin ruotsin kielen saaneen vähemmistökielen aseman enemmistökielen oikeuksin. Kekkosen mukaan suomen kielen oikeuksia määriteltäessä ei oltu otettu huomioon oikeudenmukaisuuden periaatetta. Yliopistomaailmassa ja erityisesti Helsingin yliopistossa kielikiistat olivat jatkuneet jo 1800-luvun lopulta lähtien. Ruotsi pysyi pitkään yliopiston professorien ja opettajien opetuskielenä. Vuonna 1919 Helsingin yliopiston osalta säädettiin, että opetusta oli annettava sekä suomen että ruotsin kielillä. Vuonna 1937 HY:n opetuskieleksi määrättiin suomi, mutta voimaanpanolaissa määrättiin kiintiöt ruotsinkielisille professuureille. Vuoden 1920 väestölaskennan tietojen mukaan jokaista 1000 suomenkielistä asukasta kohden oli vasta 8 oppikoululaista, kun taas 1000 ruotsinkielistä kohden oli 28 oppikoululaista. b) Kielirasismia 1920-luvulla tunnetaan kymmenittäin tapauksia, joissa ruotsinkielisissä kunnissa on kieltäydytty kunnan toimesta antamasta suomenkielisille lapsille suomenkielistä opetusta. Samoissa kunnissa on sitten yksityisin varoin perustettujen suomenkielisten koulujen toiminta yritetty estää. Espoon Luukkaan kylässä suomenkielistä kouluopetusta yritettiin estää piikkilankojen vetämisellä koulujen ympärille. Monissa rannikkokunnissa sadat suomenkieliset lapset pakotettiin 1920-luvulla käymään ruotsinkielistä koulua ja lasten vanhemmat joutuivat taloudellisen ja henkisen painostuksen alaisiksi. Erikoisen räikeää vaino oli Pernajassa. Itsenäisyyden ajan kansakouluissa ei tarvinnut opiskella ruotsia. Peruskoulu-uudistusta valmisteltiin 1960-luvulla. Silloiset hallituspuolueet Sdp, Kepu, Skdl, Rkp ja Tpsl sopivat hallitusohjelmassaan - vasten peruskoululain valmisteluvaiheen esitystä - peruskouluun pakollisiksi kaksi vierasta kieltä, joista toisen tuli olla niin sanottu "toinen kotimainen" eli suomenkielisille ruotsi. Pakkoruotsi tuli siis kaikille suomenkielisille koululaisille samalla, kun peruskoulu-uudistus toteutettiin alueittain vuosina 1972-1977. Yliopistoihin tuli virkamiespakkoruotsi vuonna 1978. Yliopistoissa on esimerkiksi lääketieteellisessä, oikeustieteellisessä ja kauppatieteellisessä koulutuksessa ruotsin kieltä osaaville omat kiintiönsä, jotka takaavat ruotsinkielisille suhteellisesti katsoen suuremmat aloituspaikkamäärät suomenkielisiin verrattuina. Tämäkin suomenkielisiä sortavan kiintiöetuisuuden vuoksi sadat suomenkieliset jäävät vuosittain ilman opiskelupaikkaa yliopistoissa. Ruotsinkielisten erityiskohtelu on herättänyt kansainvälistäkin huomiota. The New York Times-lehden mukaan suomenruotsalaiset ovat maailman lellityin vähemmistö. Pohjoismainen kielisopimus tuli voimaan 1.3.1987. Sen pitäisi helpottaa Pohjoismaiden kansalaisten kieliongelmia heidän vieraillessaan tai asuessaan toisessa pohjoismaassa. Sopimuksen mukaan pohjoismaan kansalaisen on tarvittaessa voitava käyttää omaa kieltään asioidessaan esimerkiksi sairaan- ja terveydenhoito- tai sosiaali-, työvoima-, vero-, poliisi- ja kouluviranomaisten kanssa sekä tuomioistuimissa. Kyseisen viranomaisen tulee huolehtia tarvittavan tulkki- ja käännöspalvelun järjestämisestä. Sopimusta "sovelletaan" Färsaaria lukuun ottamatta kaikissa Pohjoismaissa. On pakko ihmetellä suomalaisten poliitikkojen ajatuksenjuoksua tällaisia sopimuksia allekirjoitettaessa, sillä suomenkielisille tämäkin sopimus on lähinnä vain yksi lisävelvoite. Toisinpäin sopimuksella ei käytännössä ole suomenkielisille mitään arvoa tai hyötyä. 4. Ahvenanmaa Ahvenanmaa määritellään itsehallintolailla yksikieliseksi ruotsinkieliseksi alueeksi. Maakunnassa asuu yli 1300 suomenkielistä eli 5 % maakunnan asukkaista. Maarianhaminassa suomenkielisten osuus on yli 10 %. Entinen kansanedustaja Gunnar Jansson sanoi Tv1:n MOT-ohjelmassa 25.10.2004: "Koko Ahvenanmaan itsehallintojärjestelmä perustuu syrjintään. Syrjiä saa kahdella edellytyksellä, a) syrjintään on objektiiviset perusteet, b) nämä perusteet on laissa määritelty." Suomenkielisten syrjintä, nöyryyttäminen ja kielirasismi on viety todella pitkälle. Maakunnassa ei ole ainuttakaan suomenkielistä peruskoulua eikä suomenkieliset lapset saa kouluissa edes kunnollista äidinkielen opetusta, koska samoilla tunneilla vapaaehtoista suomea opiskelevat ruotsinkieliset madaltavat opiskelun tason. Ahvenanmaalla suomenkielisillä ei ole oikeutta saada muitakaan kunnallisia palveluita suomen kielellä. Lisäksi kotiseutuoikeuden saadakseen henkilön on todistettava tyydyttävä ruotsin kielen taito. Maakunnan koulujen opetuskieli on ruotsi eikä Ahvenanmaan kouluissa ole ruotsinkielisille pakollista suomen kielen opetusta. Ahvenanmaan itsehallintolakia olisi mahdollista saattaa nykyaikaa vastaavaksi Suomen eduskunnan ja Ahvenanmaan maakuntapäivien yhteisellä päätöksellä. Kuitenkin ahvenanmaalaisten asennevamma suomenkielisiä kohtaan estää oikeudenmukaisuuden toteutumisen. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin nosti Suomen valtiota vastaan kanteen 27.7.2004 niin sanotun Yhdenvertaisuusdirektiivin 2000/43/EY täytäntöönpanon myöhästymisestä Ahvenanmaan maakunnassa. 5. Ruotsi Ruotsissa asuu tällä
hetkellä noin 440000 henkilön suomenkielinen kielivähemmistö. Suomenkielisten
osuus maan koko väestöstä on lähes samaa luokkaa kuin ruotsinkielisten
osuus Suomessa. Suomen kieli on kuitenkin aina kohdannut Ruotsissa kieltoja ja rajoituksia. Ruotsin kouluylihallitus kielsi suomen puhumisen koulujen alueella 1880-luvulta aina vuoteen 1958. Vielä 1900-luvulla suomenkielisiä lapsia rangaistiin jopa fyysisesti, jos he uskalsivat keskenään puhua suomea. Vielä aivan viime aikoinakin on Ruotsin kaupungeissa työpaikoilla ja urheiluseuroissakin (Uppsala, Enköping, Haaparanta) kielletty suomenkielisiä puhumasta suomea. Ruotsissa ei ole julkisin varoin kustannettuja suomenkielisiä peruskouluja. Vain poikkeustapauksessa saa kunnallisessa (ruotsinkielisessä) koulussa olla edes suomenkielisiä luokkia, vaikka maassa oli esimerkiksi vuonna 2005 noin 58000 suomenkielistä peruskoululaista. Näistä vain noin 230 oppilasta oli suomenkielisillä luokilla; lopuista pääosa oli "sulautettuina" ruotsinkielisiin koululuokkiin ja vain pieni osa kävi niin sanottua suomenkielistä vapaakoulua. Niiden saama valtion tuki on kuitenkin alempi kuin julkisten (ruotsinkielisten) koulujen tuki. Suomenkieliset vapaakoulut ovat lähinnä opettajien ja lasten vanhempien perustamia kouluja. Niiden perustaminen on tullut ajankohtaiseksi sen vuoksi, että Ruotsi on kovalla kädellä lakkauttanut suomenkielisiä luokkia peruskouluissaan. Ruotsissa ei ole suomenkielistä yliopistoa eikä suomenkieliselle opetukselle edes kiintiöpaikkoja yliopistoissa. Ruotsissa ei ole oppikirjatuotantoa suomen kielellä eikä maassa ole suomenkielistä opettajakoulutusta. Ruotsin valtiopäivillä ei saa puhua suomeksi. Esimerkkejä löytyy paljon. Yhteinen historiammekaan 1100-luvulta 1800-luvun alkuun ei ole tarjonnut suomenkielisille myöhemminkään Ruotsissa muuta kuin nöyryyttävää alistamista ja vähemmistön oikeuksien polkemista. Vielä voi kysyä, miksi Ruotsin suurlähettiläät Suomessa eivät osaa suomea. Luulisi edes maan suomenkielisestä kielivähemmistöstä löytyvän suomea puhuva suurlähettiläs niin, ettei Ruotsin aina tarvitsisi lähettää kieliummikkoa Suomeen. 6. Pakkoruotsitusta
2000-luvun Suomessa Tuntuu järjettömältä, että 270000 ruotsinkielisen etuja ajaa maassa kolme kansanedustuslaitosta (kaksikielinen Eduskunta sekä ruotsinkieliset Folktinget ja Ahvenanmaan Landstinget). Yli 5 miljoonan suomenkielisen etuja on puolestaan ajavinaan kaksikielinen Eduskunta. a) Kampanjointi
ruotsin kielen puolesta Ruotsalainen kansanpuolue, Folktinget ja muutkin ruotsinkielisten edunvalvontatahot pitävät edelleen suurta ääntä kielellisistä asemistaan 2000-luvulla. Eduskunnassa salamyhkäisesti valmisteltujen ja 11.2.2003 hyväksyttyjen kieli- ja kielitaitolakien vuoden 2004 voimaantulon jälkeen on alituiseen tullut ruotsinkielisiltä järjestöiltä suomenkielistä enemmistöä ärsyttäviä lisävaateita ja pakkosyöttöä ruotsin opetuksen lisäämiseksi. Suomenkielisille peruskoululaisille ja heidän vanhemmilleen suunnattiin "Svenska nu"-kampanja ruotsin kielen vaihtoehdon valitsemiseksi opiskelukieleksi lähinnä englannin kielen sijaan 7. luokalla. Kansaneläkelaitoksen kautta jaettiin vain ruotsinkielisille uutta kielilakia esittelevä ruotsinkielinen "Du har rätt"-vihkonen, jossa kielilain hyväksymisestä kerrottiin ruotsinkielisille tyyliin: "Sinulla on oikeus vaatia palvelua ruotsiksi". Suomenkielisille ei uudesta kielilaista vaivauduttu kertomaan mitään, vaikka velvoitteet kohdistuvat juuri suomenkielisille. Folktingetin toimittama ja Kelan kautta äitiyspakkauksen mukana jaettu "Ge ditt barn en gåva" (Anna lapsellesi lahja) on myös selvää ruotsin kielen tuputtamista. Vaikka opas jaetaan kaikille lapsen saaneille perheille (valtaosin siis suomenkielisille), on julkaisun painopiste selvästi ruotsin kielessä. Rkp - josta oikeastaan pitäisi käyttää lyhennettä Sfp (Svenska folkpartiet), koska puoluehan on ainoa yksikieliseksi rekisteröitynyt puolue Eduskunnassa - on näkyvästi kampanjoinut päiväkoti-ikäisten kielikylvetyksiä ruotsin kielellä. Vastaavaa suomenkielistä kielikylvetystä ruotsinkielisille lapsille puolue ei sen sijaan ole yrittänyt edistää. Ennestään suomenkielisten alueiden tie- ja katukylttien "ruotsittaminen" liitoskunnissa on edennyt mielettömyyksiin. Pohjanmaalla on ollut esimerkkejä vuodelta 2008 ruotsinkielisten oman edun ajamisesta muun muassa enemmistöiltään ruotsinkielisten käräjäoikeuden ja sairaanhoitopiirin junttaamisissa. Myös kuntaliitosneuvotteluissa Pohjanmaalla ruotsin kieli näyttelee liian merkittävää osaa. b) Krooninen
itsesensuuri 2000-luvulla Samaan aikaan sanomalehdistöä sekä televisiota ja radiota vaivaa krooninen itsesensuuri. Tiedotusvälineet vaikenevat enemmistökielisten sorrosta, mikä muualla Euroopassa tuskin olisi mahdollista. Tiedotusvälineissä ruotsin kielen asemasta ei käydä edes avointa julkista keskustelua. Myöskin maan lammasmainen Eduskunta myötäilee lähes kaikessa hemmoteltua kielivähemmistöä unohtaen kielienemmistön edun ja ennen kaikkea oikeudenmukaisuuden toteutumisen.
7. Anteeksipyynnön
aika a) Musta sivu
historiassa Suomen kielen kohtelu on Ruotsin valtiolle sen historiassa musta synkkä sivu. Ruotsille on häpeäksi ja itsetutkiskelun paikka se, ettei se yli 600 vuoden valtakautenaan Suomessa kyennyt arvostamaan maan valtaväestön kieltä sen vertaa, että olisi sallinut suomen kielen nousta edes tasaveroiseksi kieleksi ruotsin rinnalle. Enemmistökielen polkemisella Ruotsi samalla tuhosi pitkäksi aikaa kansakunnan identiteetin ja omanarvontunnon. Ruotsin vallan aikaista kielellistä alistamista ja nöyryyttämistä jatkoi tänne jäänyt ruotsinkielinen virkamiehistö ja valtakoneisto. Tuolla ruotsinkielisellä "sivistyneistöllä" ei todellakaan ole mitään ansiota siihen, että vihdoinkin vuonna 1902 suomen kieli nousi pitkän ja nöyryyttävän odotuksen jälkeen maan toiseksi viralliseksi kieleksi. Suomessa on historian eri vaiheissa ollut useita oikeudenmukaisia ruotsinkielisiä merkkihenkilöitä, jotka ansaitsevat toiminnastaan suomenkielisten kunnioituksen ja kiitollisuuden. Kuitenkin pääosa ruotsinkielisestä valtaeliitistä ei kieliasiassa tätä kunnioitusta ansaitse. Nykyisin yhden asian kielipuolue Rkp ajaa edelleen härskisti, ylimielisesti ja äänekkäästi kielivähemmistön etuja eikä ole ottanut historian virheistä mitään opiksi. Rkp:n johto on täysin kykenemätön ymmärtämään kielellistä oikeudenmukaisuutta ja kohtuullisuutta. Puolue on sallinut Ahvenanmaalla tapahtuvan kielirasismin edelleen jatkua. Myöskään Ruotsin yli 400000 suomenkielisen vähemmistöryhmän kielellisten ja muiden olojen parantamiseksi mainittu kielipuolue ei ole tehnyt mitään näkyvää ja konkreettista. Puolueen johdon puheet ja teot ovat kaikessa ristiriidassa keskenään. b) Anteeksipyynnön
aika Olisiko vihdoinkin anteeksipyynnön aika? Maailmalta löytyy runsaasti esimerkkejä siitä, että vääryyttä tehneen valtion edustaja on jälkikäteen pyytänyt anteeksi tehtyjä virheitä. a) Pääministeri Tony Blair pyysi vuonna 2004 anteeksi Irlannilta sitä, etteivät britit auttaneet irlantilaisia vuoden 1850 suuressa nälänhädässä, jossa kolmasosa Irlannin väestöstä kuoli. b) Tammikuussa 2008 Australian pääministeri Kevin Rudd pyysi Australian aboriginaaleilta anteeksi alkuperäiskansan huonoa kohtelua. c) Samoin vuonna 2008 Kanadan pääministeri Stephen Harper pyysi anteeksi Kanadan intiaanien ja muiden alkuperäiskansojen huonoa kohtelua menneinä aikoina. Ruotsin valtio ei ole koskaan pyytänyt suomalaisilta anteeksi sitä, miten se kohteli suomen kieltä. Suomen sodan 200-vuotisjuhlien yhteydessä Ruotsin valtiolla olisi vihdoin mahdollisuus antaa pieni hyvitys suomenkielisille myöntämällä Ruotsissa asuvalle suomenkieliselle kielivähemmistölleen edes jotain niistä oikeuksista ja etuisuuksista, joista ruotsinkielinen vähemmistö nauttii Suomessa. Myöskään Ruotsalaisen kansanpuolueen johto ei ole koskaan pyytänyt suomenkielisiltä anteeksi 1800- ja 1900-lukujen kielellistä sortoa, loukkaavia rotuoppejaan ja suomalaisuuden polkemista. Tänä päivänä puolueen johdon on vihdoin tajuttava, että ahne, omahyväinen ja itsekäs kielipolitiikka on tullut tiensä päähän. c) Ruotsin kieli ei
kuulu suomalaisen identiteettiin Alkuperäiseen kysymyksenasetteluun viitaten vastaus on, että ruotsinkielisille suomen kieli ei ole ollut elävää kaksikielisyyttä eikä suomen kieli ole ollut eikä ole heille rikkautta. Samoin suomenkielisille ruotsin kieli ei ole ollut rikkautta eikä tule sitä olemaan. Ruotsin kieli ei myöskään voi kuulua suomalaiseen identiteettiin, sillä ruotsin kieli edustaa historiassa suomenkielisille nöyryyttämistä ja alistamista ja tänä päivänä vain tarpeetonta painolastia. Mikkelissä 24.10.2008 Leo Havukainen Valtiot. maist. MUUT
JULKAISUT Arvoisa kansanedustaja Aihe: Ruotsin kielen
asemaan Suomessa tehtävä lainsäädännöllisiä muutoksia 1. Mielipidekyselyt Taloustutkimus oy:n tekemien kyselytutkimusten mukaan 70
%:a suomalaisista kannattaa ruotsin muuttamista vapaaehtoiseksi aineeksi
kouluissa. 2. Kielivähemmistöjen
vertailu Manner-Suomi- Ahvenanmaa- Ruotsi Aluksi kannattanee vertailla keskenään kolmea aluekokonaisuutta, joissa kaikissa on sekä suomen- että ruotsinkielistä väestöä. Manner-Suomessa (ilman Ahvenanmaata) on hieman yli 260000 ruotsinkielistä eli 5 % alueen väestöstä, Ahvenanmaalla on asukkaita 26530, joista suomenkielisiä on 5 %. Ruotsissa on 9,1 milj. asukasta, joista suomenkielisiä on myös 5 %. Entä mitkä ovat vähemmistökielisten oikeudet Suomessa, Ahvenanmaalla ja Ruotsissa? Vastaus on, että sekä Ahvenanmaalla että Ruotsissa suomenkielisten kielelliset erityisoikeudet ovat mitättömiä. Internetissä Euroopan Unionin jäsenvaltioiden esittelyssä hakusanalla "Sverige" löytyy ruotsinkielinen teksti "I landet bor minst 17000 samer, och det finns också en minoritet etniska finländare". Teksti löytyy samassa muodossa kaikkien EU:n jäsenmaiden kielillä. Tämä kertonee paljon ruotsalaisten asenteesta suomenkielisiin. Suomalaisten määrä 450000 halutaan pimittää ja koko vähemmistöasia ulospäin lakaista maton alle. Sen sijaan Suomessa ruotsinkielisen vähemmistön etuoikeudet sekä toisaalta enemmistön velvollisuudet ja nöyryyttäminen ovat saaneet sellaiset mittasuhteet, ettei maailmassa toista vastaavaa esimerkkiä hevin löydy. 3. Kieli- ja kielitaitolait Vuonna 2004 voimaan tullut kielilaki määrittelee yksinkertaistettuna, että mikäli aikoo saada julkisen viran tai toimen, on osattava ruotsia. Vaatimus koskee käytännössä työpaikkaa valtion tai kaksikielisen kunnan palveluksessa sekä työpaikkoja valtion tai kuntien liikelaitoksissa, jotka tuottavat palveluksia valtiolle tai kaksikieliselle kunnalle. Kuitenkaan Ahvenanmaata Suomen kielilaki ei koske. Siellä ei ketään velvoiteta osaamaan vastaavasti suomea. Tämä osoittaa todellista tekopyhyyttä ja välinpitämättömyyttä lainlaatijoiden taholta. Tasa-arvoa ei ole se, että ruotsin taitoa vaaditaan
kokonaisilta ammattiryhmiltä, vaikka viranomaisten alueella asuisi vain
muutama prosentti ruotsinkielisiä. Valtion
viroissa ruotsintaitovaatimukset koskevat koko maata, vaikka kaksikielisiä
kuntia on ainoastaan rannikkoseudulla. Minkä vuoksi joensuulaisen tai porilaisen poliisin pitäisi osata ruotsia, vaikka hän ei ikinä tapaisi työssään henkilöä, joka kyseistä kieltä käyttää. Tulevaisuudessa Suomeen tulee paljon maahanmuuttajia. Kaikkien on kuitenkin opiskeltava sekä suomen että ruotsin kielet, voidakseen ottaa vastaan esimerkiksi palvelusektorin työn. Täysin kohtuutonta. Enemmistön etua poljetaan, jos jossain tehtävässä suomenkielinen pätevä ja hyvä hakija ei voi ottaa tehtävää vastaan ruotsin kielen osaamattomuuden vuoksi. Suomen kielilainsäädäntö ja kielitaitolaki ovat epädemokraattisuudessaan ainutlaatuisia. Kielilainsäädäntö ei kestä minkäänlaista tarkastelua. 4. Kiintiöpaikat
ruotsinkielisille yliopistoissa Suomessa ruotsinkielisille on varattu osuuttaan suurempi määrä aloituspaikkoja yliopistoihin ja korkeakouluihin. Ruotsissa kielikiintiöt sen sijaan poistettiin, koska niiden katsottiin syrjivän enemmistökielisiä. Lisäksi Suomessa ruotsinkielisillä on alemmat pääsykoerajat korkeakouluihin kuin suomenkielisillä kiintiöaloituspaikkojen vuoksi. Opetushallituksen tilastotietoraportti Weran "Koulutuksen määrälliset indikaattorit"-julkaisusta on laskettavissa, että ruotsinkielisiä opiskelijoita on 2000-luvulla hyväksytty yliopistoihin keskimäärin 53 % ruotsinkielisistä hakijoista. Suomenkielisiä opiskelijoita on vastaavasti hyväksytty keskimäärin 35 % suomenkielisistä hakijoista ja ulkomaalaisia noin 25 % ulkomaalaisista hakijoista. Ruotsinkielisten ylisuuri osuus johtuu siis ruotsinkielisten kiintiöpaikoista, mikä merkitsee, että ruotsinkieliset pääsevät opiskelemaan yliopistoissa huomattavasti suomenkielisiä alemmilla pääsykoe- ja todistuspisteillä. Opetushallituksen tiedoissa näyttää olevan selvät salailun
merkit, koska opintoalakohtaisia ruotsinkielisten aloituspaikkoja ei
Opetushallituksen julkaisussa ole, vaikka tiedot hakeneista ja hyväksytyistä
ulkomaalaisistakin tiedot on julkaistu. Joka tapauksessa vuosittain kaikkiaan
vajaasta 1700 yliopistoihin
hyväksytystä ruotsinkielisestä opiskelijasta noin 500-550 saa opiskelupaikan suomenkielisten
hakijoiden kustannuksella. Käännettynä asian voi sanoa, että joka ikinen vuosi 500-550 suomenkielistä
opiskelijaa menettää yliopistopaikan ruotsinkielisten kiintiöpaikkojen ja
alempien pisterajojen vuoksi. Vaikka vertailutietojen saanti opiskelualoittain on tehty vaikeaksi voidaan sanoa, että ainakin kauppatieteellisillä, oikeustieteellisillä ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla ruotsinkielisten aloituspaikkaosuudet ovat noin12-18 % kaikista aloituspaikoista. Tyypillisenä ja ahneena esimerkkinä voi pitää seitsemän Rkp:n edustajan 9.6.2005 (KK 594/2005) eduskunnan puhemiehelle jättämää aloitetta, jossa halutaan saada maa- ja metsätaloustieteelliseen tiedekuntaan ruotsinkieliset aloituspaikkakiintiöt. Perustelutkin ovat naurettavia. Suomessa valmistuu
suhteettoman paljon ruotsinkielisiä akateemisesti koulutettuja ja vieläpä
yhteiskunnan avainpaikoille. Ruotsin-
ja suomenkielisen koulutuksen osuus pitää olla suhteessa väestömäärään. 5. Ei velkaa Ruotsille eikä
ruotsinkielisille Suomenkieliset ovat vuosisatoja saaneet alistua vieraiden määräysvaltaan. Suomenkieliset eivät vieläkään voi tuntea olevansa henkisesti vapaita, koska ruotsin kieli ja siihen liittyvät rasitteet ovat suomenkielisille kuin henkinen kiviriippa hartioilla. Monikaan suomalainen ei katso olevansa missään kiitollisuuden velassa Ruotsille eikä suomenruotsalaisille. Ei todellakaan löydy mitään niin tärkeää asiaa, mikä velvoittaisi meidät pakolla opiskelemaan tai puhumaan ruotsia eikä antamaan ruotsinkielisille valtavaa opiskelupaikkaetua yliopistoihin. Ruotsin kieli on vain yksi pieni kieli muiden joukossa, tosin tärkeä sitä äidinkieltään puhuville. Koskaan en tiedä kouluissa olleen opetusta suomensukuisten kansojen kielistä eli omista suomalaisista sukujuuristamme. Virolaisia on määrällisesti paljon enemmän kuin ruotsinkielisiä Suomessa. Moni pitäisi viron kieleen tutustumista paljon tärkeämpänä kuin ruotsin kieltä, jota joudumme opiskelemaan vuosia ja jolle joudumme uhraamaan aikaamme kohtuuttoman paljon. 6. Kielikylpy
ruotsinkielisille Ruotsin kieli ei
todellakaan ole suomenkielisille rikkaus, se on vain pakolla annettu rasite. Meitä suomalaisia ja erityisesti Teitä poliitikkoja on moitittu huonosta kielitaidosta; erityisesti on mainittu englannin, mutta ajoittain myös saksan ja ranskan huono kielitaito tai sen puuttuminen. Syy tähän on osittain ruotsin kielen kohtuuton painottaminen opetuksessa. Ruotsin kielestä vapautunut aika voitaisiin hyödyntää esim. englannin kielen puhe- ja keskustelutaidon kehittämiseen. Koko kansa hyötyisi tästä. Nykyjärjestelmää halvemmaksi tulisi järjestää ruotsinkielisille kattava tulkkipalvelu asioittensa hoitoon. Myöskin helpompaa on antaa ruotsinkielisille "kielikylpyjä" suomen kielellä kuin valjastaa kokonainen kansa opiskelemaan sellaista marginaalikieltä, joista useimmille ei koskaan tule olemaan todellista käyttöä koko elämänsä aikana. Eikö kerta kaikkiaan voisi ajatella Ruotsin,
Ahvenanmaan sekä lukuisien muiden esimerkkien tapaan, että vähemmistö opettelee
enemmistön kielen, mutta saa vapaasti käyttää omaa kieltään ja vaalia omaa
kulttuuriaan, kunhan niitä ei tuputeta enemmistölle. Pohjoiskarjalainen Tohmajärven kunta ei saanut itse päättää peruskoulujensa B-kieleksi toista kieltä ruotsin tilalle. Opetusministeriö perusteli kielteistä kantaansa sillä, että molempien kielten osaaminen ja opiskelu ovat tärkeitä myös tulevaisuudessa koko maassa. Tämäkin on selkeää suomenkielisen enemmistön aliarviointia ja mielipiteen polkemista. 7. Kaikki asiaan liittyvät
lait ja asetukset tulee ottaa Eduskunnassa uudelleen käsittelyyn Kielilaki, kielitaitolaki ja kaikki ruotsin kieleen liittyvät muut lait ja asetukset tulee voida ottaa Eduskunnassa uudelleen käsittelyyn ja korjattaviksi. Koko ruotsinkielisten etuoikeuksien järjestelmä on myös otettava uuteen tarkasteluun. Opiskelupaikkojen määriä ja kaikkia kielijakoon liittyviä asioita on tarkasteltava kieliosuuksien suhteessa. Me suomenkieliset haluamme puolustaa oikeuksiamme pakkovaltaa vastaan, kunnes opitte ajattelemaan suomenkielistenkin etua ja korjaatte tekemänne tyhmyydet. Enemmistö puhuu enemmistön kieltä ja pienen vähemmistön on sopeuduttava ja opeteltava suomen kieli - vaikka kielikylvetyksin - mikäli Suomessa asuvat. Kalliit kaksikielisyyteen liittyvät asiat (esimerkkeinä Ahvenanmaa, ruotsinkielinen TV- ja radio-ohjelmatuotanto sekä katukylttijärjestelmä) tulisi ottaa uudelleen harkintaan. Ruotsin Valtiopäivien päätös vuodelta 2005 säätää ruotsin kieli maan ainoaksi pääkieleksi voisi olla tässäkin mallina Suomeen. Siten mallia Ruotsista Suomen Eduskunnalle : - kielienemmistön kieli
(suomi) on valtakunnan julkishallinnon ainoa kieli - kielivähemmistöt
opettelevat kielienemmistön (suomen ) kielen kouluissa pakollisena - enemmistökieltä (suomea)
puhuvilla ei ole vähemmistökielen opiskelupakkoa - valtion virkoihin ei ole
vähemmistökielen osaamisvaatimuksia - kielikiintiöitä
yliopistoissa ja muissa oppilaitoksissa ei ole Suomenkielisten suhtautuminen ruotsin kieleen ja halu opiskella sitä muuttuu entistä torjuvammaksi, ellette tee asian suhteen pian jotain. Jos Teillä ei ole halua kuunnella suomalaisten enemmistön mielipidettä, ei Teitä tässä asiassa voine kutsua sanan varsinaisessa merkityksessä kansanedustajiksi. Te olette vain Eduskunnan jäseniä. Mikkelissä 18.3.2008 Leo Havukainen Valtiot. maist. Mikkeli |